Eilen tuli juotua ihan kiitettävästi kaveriporukassa. Todisteena aamuinen sairas krapula. Tipaton loppu tammikuu mulle kiitos.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Musta on itsekästä ja yksinkertaisesti väärin olettaa ihmisten muuttuvan. Asia on kylläkin kaksipiippuinen. Mielestäni joitakin käytännön asioita voi olla tarpeen tehdä erilailla esimerkiksi parisuhteessa ja yhteiselossa. Matti on esimerkiksi joutunut mun takia siivoomaan enemmän ja muutenkin tekemään enemmän kotihommia, koska olen allerginen. Mutta en halua muuttaa Matin luonnetta, vaikka joo, onhan toi siivoominenki luonneasia, mut kuitenkin. En mitenkään syvemmin. En vaadi ton siivoomisenkaan suhteen mahdottomuuksia, empä ole itsekään mikään siisteyden perikuva. Voi olla erilaisia tapoja/mielipiteitä, mutta ne täytyy ymmärtää ja hyväksyä.
Kaverisuhteessa asia on mielestäni vähän eri, se on ikäänkuin lievempi muoto parisuhteesta. Ystävyydessäkään ei tulisi asettaa vaatimuksia suhteen toimimiseksi. Ystävyys syntyy yhteisistä ajatuksista ja mielipiteistä, mutta myös toisen erilaisuuden ymmärtämisestä. Jos toisen täytyy muuttua suhteen toimimiseksi, se ei mielestäni ole hyvä ja toimiva ystävyys. Silloin ihmiset ovat vain liian erilaisia. Ja koska ihmiset kuitenkin koko ajan muuttuvat ja kasvavat, jotkin suhteet saattavat muuttua tai katketa kokonaan. Mielestäni ihmiset kasvavat ajan myötä lähemmäs toisiaan, tai loittonevat. Näin toisilleen "epäsopivat" ihmiset luonnollisesti erkanevat, kun suhde ei ole toimiva. Läheisyyttä on monen tasoista, mutta em. koskee lähinnä läheisempiä ihmisiä.
Luonteeseen ja toimintaan liittyy paljon erilaisia tekijöitä: geenit, kulttuuri, ympäristö. Eri kulttuureissa asioilla on erilainen tärkeysjärjestys, ja sitä on turha yrittää muuttaa. Siihen on kasvatettu pienestä pitäen. "Maassa maan tavalla" ei mielestäni koske ihmisen oman persoonallisuuden muuttamista.
Mun persoonallisuutta on yritetty muuttaa siinä onnistumatta. Kokemuksesta voin kertoa, että toisen muuttaminen johtaa toisen menettämiseen. Se ahdistaa ja loukkaa henkilöä, jota yritetään muuttaa ja itse taistelen oman itseni puolesta viimeiseen asti. En pysty olemaan tekemisissä lähemmin ihmisten kanssa, jotka ovat ajatusmaailmaltaan liian erilaisia omaani verrattuna. Se ei ole palkitsevaa, vaan aiheuttaa turhaa päänvaivaa ja ärtymystä. Joskus saatan kuitenkin muuttaa omaa ajattelutapaani, jos asia ei ole vakava. Sen teen, jos katson ihmisen olevan tarpeeksi tärkeä, jos uskon suhteen onnistuvan paremmin pienen muutoksen myötä. Yleensä se muutos on, että ymmärrän toista paremmin. On helpompi olla ymmärtäväinen, kuin yrittää muuttaa toista tarpeettomasti. Kukaan ei ole täydellinen, jokainen on oma itsensä eikä ole kannattavaa yrittää muuttaa liian erilaisia ihmisiä toisilleen sopivaksi. Se ei ole luonnollista.
Tämä on mielipiteeni, eikä sekään ole tasapuolinen asian molempia kantoja kohtaan. Mutta se on mielipiteeni, siinä on näkemykseni. Matti on ihana ihminen, koska pystyy ajatteleen asioita objektiivisesti kaikilta kannoilta. Mutta minä en siihen täysin pysty, koska olen mitä olen, ja omistan vahvat mielipiteet. Muuttunut ihminen ei ole yhtä tyytyväinen elämäänsä kuin sellainen, joka on oma itsensä. Ja minä en aio muuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti