torstai 15. maaliskuuta 2012

Sitä saa mitä haluaa...

... se kuuluu suunnitelmaan tai sattuman kauppaan.

Kaija Koon keikka oli tänään ihan huikea. Aluksi ihmettelimme kavereiden kanssa istumapaikkoja hieman sekavin tuntein, mutta hyvä ratkaisu se loppujen lopuksi oli. Livenä laulut olivat vielä jopa parempia kuin levyltä. Kaija on todella upea ja energinen esiintyjä. Sai purra hampaita yhteen moneen otteeseen. Sanat olivat hurjan koskettavia, ja jotkut kohdat sopivat omaan elämään.
Oli todella mukava, että Kaija kertoi myös omasta elämästään, ja laulujen synnystä. 

Tämän haluan soitettavan omissa hautajaisissani!


Kaija Koo kuuluu niihin artisteihin, joita olen kuunnellut jo kauan ja jonka lauluilla on ollut merkitystä pienestä pitäen. Kari Tapiota en ehtinyt näkemään, mutta Kaijan toivottavasti nään vielä uudemman kerran. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti