tiistai 25. kesäkuuta 2013

Marry me, marry me!

Tänään se vihdoin tapahtui; me mentiin naimisiin!

Yllärihäitä on suunniteltu jo puolisen vuotta, ja ihanaa että pitkä piina on ohi; ei ollut kauhean helppoa olla kertomatta kenellekään! : D Hääjuhlat onkin sitten elokuussa.

Nyt voinkin sitten kertoa KAIKEN! Budjetti on melko pieni, joten paljon tehdään itse ja paljon on jo hommattu valmiiksi.

Puku on ostettu jo tammikuussa, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvaa ja tällä hetkellä se on pesulassa. Ajattelin pitää varsinaista häämekkoa juhlissa ainakin sukulaisten ajan, illalla voi olla (säästä riippuen) jo aika tukalaa olla sen kanssa, joten varmuuden vuoksi ostin iltamekon.






Kengätkin tilasin häämekkoa varten, vaikkei ne juurikaan mekon alta näy. Ajattelin kuitenkin, että jos ne vilahtaa niin mustat on aika karut. : D Tässäpä nämä ihanuudet:


Koristelutkin on kutakuinkin suunniteltu, niissäkin yksinkertaisilla mennään (ja siis halvoilla). Kuvaa ei tähän hätään ole, joten se tulee myöhemmin.

Itse teen kaikkia tarjottavia ja nekin on kutakuinkin suunniteltu. : ) Suurin huoli on, että toivottavasti saadaan virosta hommattua juomat; muuten tulee aika kuivat sembalot. : D

Ollaan nyt häälomalla muutama päivä Holiday Clubissa, tampereen kypylässä. Käytiin tänään syömässä Zarillossa kolmen ruokalajin illallinen; alkuruokana vihersalaatti, pääruokana pippuripihvi ja jälkiruokana mansikkapannacotta. Oh nam!
Huomenna kylpemään, loma vietetään hyvän ruoan ja juoman parissa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti