keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lisää häähömppää!

VAATTEET

Puku on siis olkaimeton ja todella yksinkertainen ivoryn värinen. A-linjainen, yläosassa hieman pieniä koristehelmiä tmv. ja yläosa menee sillätavalla vähän vinoon. Olisi pitänyt ottaa kuva ennen pesuun viemistä...

Haluaisin harteille jotain, koska en käytä muutenkaan olkaimettomia vaatteita niin on jotenkin alaston olo tuon kanssa (ja peittäisihän esim. bolero ylimääräiset tursuavat! : D)
Ostin jo ivoryn hartiahuivin, mutta se osoittautui turhan tönköksi. Käytetyn onneksi, joten saan sen tod. näk. myytyä samaan hintaan kuin ostinkin. : )

Siispä tilasin äsken ebaysta ihanan lyhythihaisen pitsiboleron:


En saa ebay:n sivuilta kuvaa takaosasta, mutta takana alareunassa myös tuommonen pitsihörhelö. Toivotaan että sopii puvun kanssa (myös värin puolesta)! Mietin ensin pitkähihasta pitsibolero lähinnä lämmityksen takia, mutta eihän se mitään lämmitä ja voi sitten hommata jonkun jakkutakin jos sikseen tulee. Illalla tosin onkin eri mekko päällä, joten takkia ei välttämättä edes tarvitse, riippuu niin keleistä. Kai se on varmuuden vuoksi hommattava kuitenkin.

KAKKU

Kakun virkaa tulee toimittamaan Juveneksen juhlapalveluiden mandariinikermakakut



Yksinkertaisen nättejä ja laktoosittomia. Ja ennen kaikkea edullisempia kuin varsinaiset hääkakut.

TARJOTTAVAT

Teen itse tarjottavista sukulaisille suklaamuffinsit, jauhelihamuffinsit, kinkkupiirakat ja korvapuustit. Keksit on jo hommattu (4 erilaista) ja lisäksi tota kermakakkua. Haluaisin myös tehdä voileipäkakkuja, mutta se riippuu ihan täysin jääkaapin säilytystilasta, joka on jo näiden tarjottavien kanssa tiukilla.

Kavereille teen näillä näkymin pizzaa. Lisäksi aattelin riisipiirakoita, mutta mietin josko niiden tilalle tekisi kuitenkin noita jauhelihamuffineja, ne oli aikas maukkaita! Sitten ihan perus sipsiä ja dippiä. Ja ALKOHOLIA.

Kaverit saa sitten mahdollisesti mitä sukulaisilta jää roippeita, en jaksa sitten illalla enää kolmansia kakkukahvitteluja kestitä enkä usko niitä kenenkään siihen aikaan kaipaavankaan. (20:00->)

Järjestelyt hoidetaan näillä näkymin Matin kanssa kahdestaan. Ainoa mikä tulee olemaan hauskaa, on kamppeiden raahaus kotoa juhlatilaan (lähinnä mun mekkoni kanssa), mutta sen voin sitten nakittaa miehelle.
: D

VUOKRAKALUSTEET/TARVIKKEET

Joudutaan vuokraamaan juhlatilaan kolme pöytää, koska läheskään kaikille ei muuten riitä pöytäpaikkaa. Lisäksi vuokrataan yksi kylmätynnyri juomille ja kahvitteluastiat. Edellämainitut vuokrataan Pitokalaasilta.

Pöytäliinat vuokrataan Pesulax:sta. Kauheeta maksaa pöytäliinoista monta kymppiä, mutta ei ole oikein vaihtoehtoja. Lakanat maksaisi saman verran kuin vuokraliinat, ja niistä näkyy hyvällä säkää läpi.

MEIKKI JA HIUKSET

Ihanan ystäväni serkku laittaa näillä näkymin naamani ja hiukseni. Meikin voisin hoitaa itsekin, mutta hiuksiin haluaisin jonkun muun laittamaan. Ostin ebaysta aiemmin viininpunaiset hiuspidennykset hääjuhlia varten. Hääkampaus tulee todennäköisesti olemaan tosi yksinkertainen; hiukset avonaisena, isohkoa kiharaa ja edestä vähän kiinni ettei roiku naamalla. Meikki tulee olemaan kutakuinkin samanlainen kuin arkimeikkikin, lisänä vain todella luonnollinen rusehtava luomiväri.

Kynsiin laitan varmaankin liimattavat tekokynnet, ellei omat kynnet riitä.

EDIT!! KORISTEET

Koristeluista saan nyt laitettua kuvia. Eli valkoiset pöytäliinat, hopeaa organsakaitaliinaa ja lasimaljakoissa lilaa koristekiveä orkidean kera + valkoisia ruusunterälehtiä ja kirkkaita koristekiviä ja liloja tuikkukippoja. Serveteissä yksinkertainen taittelu. Testiversio lakanalla. : D



Aluksi meinasin maljakoihin vettä ja vielä kelluvat tuikut pintaan, mutta helppouden vuoksi päädyinkin kuivempaan versioon.

LAUKKU



En halunnut valkoista laukkua, koska sille tuskin on käyttöä häiden jälkeen. (Tosin harkitsin ostavani kaksi laukkua, päiväksi ja illaksi...) Laukku ei nyt ollutkaan ihan samaa sävyä kuin iltamekko, mutta no can do. Näillä mennään!


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Marry me, marry me!

Tänään se vihdoin tapahtui; me mentiin naimisiin!

Yllärihäitä on suunniteltu jo puolisen vuotta, ja ihanaa että pitkä piina on ohi; ei ollut kauhean helppoa olla kertomatta kenellekään! : D Hääjuhlat onkin sitten elokuussa.

Nyt voinkin sitten kertoa KAIKEN! Budjetti on melko pieni, joten paljon tehdään itse ja paljon on jo hommattu valmiiksi.

Puku on ostettu jo tammikuussa, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvaa ja tällä hetkellä se on pesulassa. Ajattelin pitää varsinaista häämekkoa juhlissa ainakin sukulaisten ajan, illalla voi olla (säästä riippuen) jo aika tukalaa olla sen kanssa, joten varmuuden vuoksi ostin iltamekon.






Kengätkin tilasin häämekkoa varten, vaikkei ne juurikaan mekon alta näy. Ajattelin kuitenkin, että jos ne vilahtaa niin mustat on aika karut. : D Tässäpä nämä ihanuudet:


Koristelutkin on kutakuinkin suunniteltu, niissäkin yksinkertaisilla mennään (ja siis halvoilla). Kuvaa ei tähän hätään ole, joten se tulee myöhemmin.

Itse teen kaikkia tarjottavia ja nekin on kutakuinkin suunniteltu. : ) Suurin huoli on, että toivottavasti saadaan virosta hommattua juomat; muuten tulee aika kuivat sembalot. : D

Ollaan nyt häälomalla muutama päivä Holiday Clubissa, tampereen kypylässä. Käytiin tänään syömässä Zarillossa kolmen ruokalajin illallinen; alkuruokana vihersalaatti, pääruokana pippuripihvi ja jälkiruokana mansikkapannacotta. Oh nam!
Huomenna kylpemään, loma vietetään hyvän ruoan ja juoman parissa!



lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusta ja loma vol 2.



Juhannus on nautittu niin töissä kun viihteellä. Herkuteltu makkaralla, halloumilla ja salaatilla ja kaljoteltu kavereiden kanssa. Ei valittamista. : )

Aamupala. <3

Nyt väsyttää, ihanaa kun on vapaapäivä. Huomenna vielä aamuvuoro ja sitten viikon loma! <3

Laitoin tilliä ja perunaa kasvamaan muutama päivä sitten, ja tilliin on jo tullu pieni alku! Toivottavasti se kasvaa ja ehditään saada myös omaa uutta perunaa vielä tänä kesänä, ois herkkua! Perunat ei oo kyllä vielä itäny, saa nähä kuinka käy... Jos ne lähtee kasvamaan ja kaikki menee hyvin, niin satoa pitäisi olla elokuun lopussa. Vähän jäi myöhäiseksi istutus.

Tän päivän suunnitelmissa on löhöily, siivous ja pikku pyykkäys. Suklaatakin tekis mieli, mutta ei millään jaksais lähtee Siwalle asti. Kattoo mitä päivä tuo tullessaan!


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Huh hellettä!

Tänne sulaaaaaaa. >_<

Paras ideahan on alkaa leipoon suolasia muffineita näin kun on muutenkin helle. : D Tein ekaa kertaa ikinä suolasia muffineita, jauhelihatäytteellä. Tuli ihan hyviä kyllä.

Oon nyt löytänyt mun hiusten sielunkumppanin: Biozellin. Sain siskolta Biozell arganöljyeliksiiriä, ja se on niiiiin ihanaa ainetta!


Ostin tänään Tokmannilta Biozellin shampoon ja hoitoaineen. Oon nyt käyttänyt piheyttäni lidlin shampoota ja hoitoainetta, ja hoitoaineessa on silikonia, joka ikävästi alkaa kyllä tuntua hiuksissa. Nyt heivaan ne kyllä mäkeen.

Sain siskolta myös Biozellin hiusvärin, joka sekotetaan ite emulsiokehitteestä ja väriaineesta. Ihan huippu keksintö! Väriä saa tehtyä juuri sen verran mitä tarvitsee, eikä sitä mene hukkaan niin kuin tavallisia hiusvärejä, joita ei voi säilyttää avaamisen jälkeen. Ite laitoin tyven toissapäivänä, väriä tein 15 ml kehitettä ja 15 ml väriä, joten noista purkeista riittää ainakin neljään tyvivärjäykseen. Toi väri on myös hajusteeton, ei haissut yhtään millekkään ainakaan mun nenään. Eikä tuntunut ollenkaan päässä, kun yleensä hiusvärit ainakin vähän kihelmöi tmv.

Biozellin tuotteita ei oo hinnallakaan pilattu. Hiusväri + kehite maksaa yhteensä 8-9e, eli vähemmän kuin jotkut hiusvärit. Shampoo ja hoitoaine on 9e per pullo, ja arganöljyeliksiiri 10e (pienestä pakkauksesta huolimatta todella riittosaa). Aiemmin käytin Simin System 4 parturishampoota ja hoitoainetta, jotka maksoi 12 e pullo, ja joissa on vähemmän kuin Biozellin pulloissa. 

Oon hiustaivaassa!