Jee, valmistuin! Todistus tulee tosin helmikuussa. Vielä ei oikein edes tajua, että koulu on nyt ohi. Saa keskittyä vaan töihin eikä mihkää tutkintosuorituksiin. Varmasti kyllä jotain silti opin koulustakin, eli ei se ole hukkaan mennyt vaikka olikin aika vastenmielistä touhua.
Lenssu kiusaa. Onneks olo on hippasen parempi, jouluksi terveeksi! Töitä riittää, seuraava vapaa on joulupäivä ja sen jälkeen uusi vuosi. Uudesta vuodesta alkaakin sitten viikon loma. Mitähän rentouttavaa puuhaa keksis..
Seuraavat päivät on joulunodotusta ja -valmistelua täynnä. Joululahjat on onneks jo hommattu paria kukkaa lukuunottamatta. Tänä vuonna olen tylsä ja muistan lahjoin vain lapsukaisia.
Tänään hain jo osan ruuista (laatikot, rosolliainekset), huomenna käydään vielä Matin kanssa katteleen lihapuolta. Varsinainen kinkku on jo hommattu ja se on sulamassa sunnuntain kinkunpaistoa varten, mutta täytyyhän sitä olla myös kalkkunaa ja savulohta! Jääköhän kuinka paljon syömättä, aatto kun menee kaikkialla muualla kun kotona: töistä meen suoraan mummulle, sieltä lähetää Matin siskolle, illemmasta vielä Emmille ja kummipojalle ja lopulta pitäis päätyä kapinaan. No, Nallelle varmasti maistuu! Joulupäivä sitten möllötetään kotosalla.
Huomenna on vielä iltavuoro, viikonlopun oonkin pitkästä aikaa aamussa. Sunnuntaina ehditään sitten paistella kinkku ja tehdä rosollia. Suunnitelmissa olis ehkä myös leipasta glögijuustokakku, mutta se on vielä mietintämyssyssä. Pitäs varmaan myös siivota? : D
Lauantaina mennään veljen kanssa panchoon syömään, ai että. Täytyyhän sitä herkutella jotta jaksaa sitten sunnuntaina uurastaa. Vielä kun jaksas liikkua tän syömisen tasapainoks, jotenki viimeseen kahteen kuukauteen ei oo tehny mieli edes normaaleille lenkeille Nallen kanssa. Polvi muistuttelee välillä vieläkin itestään, niin en oo oikein jaksanu kokeilla sen kanssa kauheen pitkiä lenkkejä, vaikka pitäs. Nyt onkin sitten flunssa, niin ei sen puoleen tuu liikuttua. Ehkä ensi vuonna taas! Onneks oon kuitenkin laihtunut vahingossa (lihakset surkastunut).
Tässä kohtaa en jaksa miettiä sen enempää seuraavia etappeja. Oon nyt saanut ammatin ja käyn töissä, se riittää toistaiseksi. Seuraavan reilun vuoden käytän häiden suunnitteluun. : D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti