sunnuntai 30. joulukuuta 2012

2012

 IHMISSUHTEET:
 
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- En varsinaisesti, uusia tuttavuuksia kyllä.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Menin kihloihin, valmistuin ammattiin, ollut hautajaisissa.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- Kyllä edelleen.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Valmistuminen, kihlautuminen, isän kanssa lähentyminen, ulkomaanmatka.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen 

vuoden aikana?
- En tietääkseni.

MINÄ:

 
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Joistakin asioista ajattelee eri tavalla.
2. Oletko lihonut?
- Joo mutta myös laihtunut!
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En.
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En.
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Kyllä.

RANDOM:

 
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Niitä on ollut aika vähän muistaakseni, mutta eiköhän ne kaikki oo ollu samaa tasoo.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- En muista mitä lupasin.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Kyllä!
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Valitettavasti anoppi.
5. Missä maissa kävit?
- Unkarissa ja Virossa.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut 

vuonna 2012?
- Ulkomaanmatkan siskon kanssa. Säästää! Stressata vähemmän!
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
- 13.1., 2.7., 7.12.
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Valmistuminen ammattiin!
9. …ja suurin epäonnistuminen?
- Edelleen liikunnan puute (kiitos polven ja ihan laiskuudenkin).
10. Kärsitkö vammoista?
- No toi polvi meni sijoiltaan ja taitaa muistutella siitä aina.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- No oon aika tyytyväinen tähän onepiece-kopioon. <3
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Matin ja ystävieni, perheeni.
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Ei varmaan oikein kenenkään.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

- Ruokaan, juomaan.
16. Vuoden 2012 ihmiset:
- Pikkumies! Ja kaikki muut rakkaat tietenkin.
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi 
vai surullisempi?
- Toisaalta surullisempi, toisaalta onnellisempi.
18. Lihavampi vai laihempi?
- Laihempi.
19. Rikkaampi vai köyhempi?
- Varmaan hivenen rikkaampi.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Jotain kivaa, ei oo oikein noita harrastuksia. Liikkua.
21. …entä vähemmän?
- Facebookissa istumista. : D
22. Miten vietit joulun?
- Aamun töissä, päivän mummulla, Matin siskolla, illalla Emmillä ja kapinassa.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa hetken 

menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Anopin poislähtö.
24. Rakastuitko vuonna 2012?
- Rakkaaseen aina uudelleen.
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei yhtään.
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- The walking dead.
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime 

vuonna samaan aikaan?
- En.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- En tainnut lukea yhtään kirjaa tänäkään vuonna. : D
29. …entä musiikillinen löytö?
- Öööö en muista oliko ketään uutta. Yksittäisiä biisejä.
30. Mitä halusit ja sait?
- Kihlasormuksen. <3
31. Mitä halusit, muttet saanut?
- Rantakunnon.
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- En muista muita ku Hobitin tältä vuodelta.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Ööh join kai kavereitten kanssa.
34. Ketä kaipasit?
- Anoppia.
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Matti ja muut läheiset.

MUUTA:

 
1. Oletko joutunut tappeluun?
- En.
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
- Olen kai.
3. Oletko juonut ”perseitä”?
- Ehkä pari kertaa.
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
- Kyllä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Tyttö sinä olet merkonomi!

Jee, valmistuin! Todistus tulee tosin helmikuussa. Vielä ei oikein edes tajua, että koulu on nyt ohi. Saa keskittyä vaan töihin eikä mihkää tutkintosuorituksiin. Varmasti kyllä jotain silti opin koulustakin, eli ei se ole hukkaan mennyt vaikka olikin aika vastenmielistä touhua.

Lenssu kiusaa. Onneks olo on hippasen parempi, jouluksi terveeksi! Töitä riittää, seuraava vapaa on joulupäivä ja sen jälkeen uusi vuosi. Uudesta vuodesta alkaakin sitten viikon loma. Mitähän rentouttavaa puuhaa keksis..

Seuraavat päivät on joulunodotusta ja -valmistelua täynnä. Joululahjat on onneks jo hommattu paria kukkaa lukuunottamatta. Tänä vuonna olen tylsä ja muistan lahjoin vain lapsukaisia.
 Tänään hain jo osan ruuista (laatikot, rosolliainekset), huomenna käydään vielä Matin kanssa katteleen lihapuolta. Varsinainen kinkku on jo hommattu ja se on sulamassa sunnuntain kinkunpaistoa varten, mutta täytyyhän sitä olla myös kalkkunaa ja savulohta! Jääköhän kuinka paljon syömättä, aatto kun menee kaikkialla muualla kun kotona: töistä meen suoraan mummulle, sieltä lähetää Matin siskolle, illemmasta vielä Emmille ja kummipojalle ja lopulta pitäis päätyä kapinaan. No, Nallelle varmasti maistuu! Joulupäivä sitten möllötetään kotosalla.

Huomenna on vielä iltavuoro, viikonlopun oonkin pitkästä aikaa aamussa. Sunnuntaina ehditään sitten paistella kinkku ja tehdä rosollia. Suunnitelmissa olis ehkä myös leipasta glögijuustokakku, mutta se on vielä mietintämyssyssä. Pitäs varmaan myös siivota? : D

Lauantaina mennään veljen kanssa panchoon syömään, ai että. Täytyyhän sitä herkutella jotta jaksaa sitten sunnuntaina uurastaa. Vielä kun jaksas liikkua tän syömisen tasapainoks, jotenki viimeseen kahteen kuukauteen ei oo tehny mieli edes normaaleille lenkeille Nallen kanssa. Polvi muistuttelee välillä vieläkin itestään, niin en oo oikein jaksanu kokeilla sen kanssa kauheen pitkiä lenkkejä, vaikka pitäs. Nyt onkin sitten flunssa, niin ei sen puoleen tuu liikuttua. Ehkä ensi vuonna taas! Onneks oon kuitenkin laihtunut vahingossa (lihakset surkastunut).


Tässä kohtaa en jaksa miettiä sen enempää seuraavia etappeja. Oon nyt saanut ammatin ja käyn töissä, se riittää toistaiseksi. Seuraavan reilun vuoden käytän häiden suunnitteluun. : D







tiistai 4. joulukuuta 2012

Let it snow, let it snow, let it snow!

Kaikkee tapahtuu enkä oo ehtiny/jaksanu kirjotella!

Kouluhommat on nyt tehty, arviointikeskustelua odotellessa!

Tänään äite sponssas meille valkosen pöytäkokosen tekokuusen, ihana! <3 Sit ostin meiän kaupasta semmosen ihanan valkosen tontun. = )

Laura värjäs eilen mun tukan, nyt se on joulunpunanen. Sain tehtyä ittelleni geelikynnetkin toisella yrittämällä. Oli kyllä vähän hankalaa, mutta nyt nää on onneks ihan kivat. Vähän timantti- ja sydänkoristeita, hih!

Matin veli tuli tänään laittaan meille makkariin ja olkkariin ikkunalaudat, saadaan siis kaks tasoo pois ikkunoiden edestä. Nyt täällä on niin siistiä ja avaraa! Ollaan muutenkin vähän vaihettu järjestystä ja vielä on vähän vaiheessa.

2 vapaapäivää tiedossa. Kotilot lähtee huomenna uuteen kotiin. Sit on Matin isän kihlatun 65v synttärit illalla, ja sen jälkeen meen työkavereiden kanssa pikkujouluileen. Kivaa kivaa kivaa!

Sellasta, joulua odotellessa! Harmi ku ei oo kuvia ku oon laiska.